maanantai 25. tammikuuta 2016

Johtopäätökset

Tutkimustuloksiemme mukaan melu voimakkainta kaupungin keskustan lähettyvillä ja hiljaisinta luonnonsuojelualueella. Tuloksistamme voimme päätellä liikenteen olevan suurin melun aiheuttaja, sillä kauppakeskus Goodmanin edustalla oli eniten liikennettä ja siellä oli tuloksiemme mukaan eniten melua. 
Tutkimme myös eri lähteiden avulla melusaasteen vaikutusta ihmisen terveyteen. Saimme selville, että melusaasteella on  negatiivista vaikutusta ihmiselle. Liiallinen altistuminen melulle voi aiheuttaa vakaviakin kuulovaurioita, tinnitusta, päänsärkyä ja jopa kohottaa verenpainetta. On tutkittu, että alueilla, joilla melu ylittää 60dB aikuisia kuolee noin neljä prosenttia enemmän kuin alueilla, joiden desibelitaso alittaa 55. Suurin osa melualueilla kuolleista kuolee sydän- ja verisuonitauteihin.  

- Sonja ja Anna

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tutkimustulosten analysointi



Yllä olevassa taulukossa näkyy mittaamamme tulokset koottuna. Tulokset olivat suurin piirtein samanlaisia, joita etukäteen arvelimme ja jollaisia netistä löytämimmissä tiedonlähteissä oli. Liikenteessä oli odotetusti meluisinta ja Aulangolla rauhallisinta. Huomioitavana seikkana on pidettävä tutkimuksen ajan kohtaa sekä lumen määrää. Kesään tuloksia ei voi suoraan verrata. 


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mittaustuloksia

kauppakeskus Goodman
 Kävimme perjantaina (15.1.2016) sekä sunnuntaina (17.1.2016) edistämässä tutkimustamme ottamalla mittaustuloksia  eri paikoista.



 Ensimmäisenä menimme
Goodmanin eteen klo. 16.15 saadaksemme taltioitua neljän ruuhkan. Lisäksi moottoritie kulki siinä aivan alapuolella, josta suurin osa melusta myös tulikin. Otimme mittauksia 300 sekuntia ja desibelit vaihtelivat 65-80 välillä.
Junaradan vierestä
















Toisena menimme junaraiteiden viereen. Ilman kun junaa ei vielä ollut lähettyvillä desibelit olivat 45-50dB. Kun juna kulki ohi desibelit nousivat 85 dB asti. Mittauspaikka oli noin 7m metrin päässä junaradasta. (klo. 11.48)
Aulangolta







 Seuraavaksi siirryimme Aulangon luonnonsuojelualueelle. Mittauspaikka oli noin kilometrin päässä lähimmästä tiestä ja noin neljä kilometriä Hämeenlinnan keskustasta. Mittaustulos oli 300 sekunnin ajalla 30-40 dB. (klo. 12.10)
Lähiöalueelta













Seuraava mittaksen kohde oli lähiö. Lähiö sijaitsi noin kolmen kilometrin päästä kaupungin keskustasta ja noin kilometrin päästä moottoritiestä. Mittaustulokset olivat 45-55 dB. (klo. 12.40).











Viimeisinpänä mittasimme moottoritien vierestä, noin kilometrin matkan päästä kaupungilla. (tästä ei kuvaa ) Mittauspaikka oli kymmenen metrin päässä tiestä. Tulokset vaihtelivat 55-70 dB välillä riippuen ohittavien autojen määrästä ja autojen koosta. (klo. 16.40)


- Sonja ja Anna

torstai 14. tammikuuta 2016

Aineiston hankkiminen

Kävimme eilen lainaamassa kemian luokasta desibelimittarin tutkimustamme varten. Tarkoituksena olisi huomenna (perjantaina) mennä ottamaan mittaustuloksia. Mikäli emme silloin saa kaikkea mitattua, menemme sunnuntaina uudestaan. Alustavasti olemme jo suunnitelleet neljä kohdetta mistä mittaamme, mutta niitä todennäköisesti tulee vielä lisää.


- Sonja ja Anna

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Johdanto

Olemme Sonja ja Anna Kaurialan lukion BI3-kurssilaisia ja tämä blogi on perustettu tutkimuspäiväkirjaksemme. Tutkimusaiheemme on melusaaste ja sen vaikutus ihmisiin ja muihin eliöhin. Tutkimusmateriaalin hankimme netistä ja mittaamalla itse desibelimittarilla erilaisilla alueilla melun voimakkuutta. 

Melusaasteella tarkoitetaan liian kovaa melua, eli ääntä, joka on haitallista terveydelle ja häiritsee huomattavasti ympäristön viihtyisyyttä.